30.11.

Puol vuotta pamahti rikki ja toi tullessaan ensimmäisen hampaan! Pakkohan tätä oli puolikkaalla kakulla juhlistaa. Oli muuten ensimmäinen täytekakkuni ja hyvää oli. Myös Mumma muisti Aarnoa ja pyysi meidät herkuttelemaan.

Onnea 1/2v. Aarno!

Aarnon ensimmäinen harrastus on alkanut. Vauvauinti! Vielä ei olla päästy sukeltamaan, mutta ohjaajan mielestä ollaan tultu oikeaan paikkaan, sillä Aarno nauttii ja läiskyttelee innoissaan käsillään vedenpintaa. Se on yllättävää kuinka nopeesti vauvoja aletaan sukelluttamaan. Aarno meinattiin toisella kerralla laittaa uppeluksiin, mut ehdittiin sanoa, et tää on vasta meidän toinen kerta. Eli kannulla kaadellaan vielä vettä pään päälle, jotta hengittämättä jättäminen ei tunnu pelottavalta. Aarnon refleksi sai ohjaajan vähän hämilleen, sillä meidän poika hörppi kasvoille valuvaa vettä. Noo. Kuulema tuli se sieltä oikein sit kuitenkin.. Se vaan sattuu olemaan hänen tyylinsä. Pari edellistä kertaa Aarno on ollu niin väsynyt, ettei olla sen takia kokeilu mitään uusia juttuja. Siellä vaan polskitaan, lorutellaan muiden vauvojen kanssa piirissä ja syödään pallomeripalloja, joilla porealtaan vesi on kyllästetty.

Eilen käytiin puolivuotistarkastuksessa neuvolassa. Pituus ja päänympärys etenee hienosti, mutta paino vähän junnaa.. Pitää alkaa lisäämään rasvaa soseisiin. Vaikka ei kuulema ole mitään hätää, ni kyllä tollanen jää vaivaamaan. Mietin koko ajan, et pitäisköhän vielä kokeilla jos sille jäi nälkä ja söiköhän se nyt tarpeeksi yms. Aarnon päivä koostuu tällä hetkellä tissireissujen lisäksi kello yhdentoista lämpimästä kasvissoseesta, kahden välipalasta (mandariinin lohko, mustikkasose tms.), neljän - viiden toisesta kasvissoseannoksesta ja iltapuurosta. Pitää varmaan lisätä myös aamupuuro. Mun mielestä poika syö ihan hyvin.. Mistähän sitä painoo vois sit saada lisää? No kai se rasva sit..

Mitäs muuta.. En tiedä valehtelenko jos sanon, että Aarno on oppinut ryömimisen lahjan. Aina ei vauhdilla voitettaisi edes etanaa ja välillä mennään vähän taaksepäinkin, mutta myös rakkaat lelut käydään maistelemassa metrin päästä jos tahto on kohdillaan. <3 Pitääkin laittaa joku päivä videomateriaalia.. Se video kannattaa kattoo sit kyllä pikakelauksella jos meinaa jaksaa loppuhuipennukseen saakka. :D

Seuraavaksi vähän uusia kuvia! (Varoitus: Elkulla menossa Movember, joka onneks loppuu huomenna!)

Mauri haluis osingoille

IHANA <3

"Kukas toi komee tyyppi tuolla oikein on?"

Isänsä poika

29.10.

Aarno naureskelee nykyään lähes aina ja kaikelle! Erityisen hauskoja juttuja ovat sanat, joissa on paljon suhinaa ja sihinää. Yksi niistä on juuri PISSA! Hän saattaa myös kesken rinnalla syömisen lopettaa muutamaksi sekunniksi, katsoo minua silmiin ja nauraa hörähtää ja syöksähtää sitten takaisin jatkamaan ruokailuaan. Loruttelu, tutut laulut, Mauri, pienet säikähdykset, kaulaan pusuttelu... Nämä on parhautta hänestä tällä hetkellä.

Tänään saatiin päivitystä pituuteen ja painoon neuvolasta. Pari senttiä oli tullu lisää viimekertaiseen, eli pötkö on nyt 64,2cm. Painoa kuukaudessa oli tullu 300g, eli nyt painitaan 6,8 kiloisten sarjassa.

18.10.

Mitä enemmän aikaa kuluu viime kerrasta kun kirjoitin tänne, sitä vaikeempaa on tulla kirjottamaan kun olis niin paljon ihania juttuja kirjotettavana. Mistäpä siis aloittaisin?

Uusin juttu on kiinteiden ruokien maistelu. Viime viikko maisteltiin perunaa ja nyt mukaan on tullut myös porkkana. Teelusikallinen tai kaksi per päivä. Hyvin on maistunut! Mietin jo innolla mitä seuraavaksi maistatan.

Hanna-tädin antama pöllöruokalappu testissä

Selältä masulle pikkumies kierähtää samantien ja masulta selällekin onnistuu. Kieriminen tapahtuu kylläkin vain yhteen suuntaan, joten on mietittävä mihin pojan laskee, ettei esteet pysäytä lattiaseikkailua. Luulen, ettei mene enää montaa viikkoa ryömimiseen.. Siihen malliin peppu heiluu masulla oltaessa ja jalat käy masun alla vuorotellen.

Hanna-täti osti aivan ihanan leikkimaton meille!! ..Aarno sitä pääasiassa käyttää. ;) Toukka viihtyy taikametsässään helisevän pöllön, hohtavan omenan, vinkuvan oravan ja rapisevien lintusten kanssa mainiosti. Suurkiitos "Lempi"-tädille! <3

Ikävän verikokeen tulokset tuli ja oli yhtä ikävät kuin verikokeen ottotilannekin. Aarnolle on siis periytynyt minun hyytymistekijä. (Edelleen suosittelen etenkin Susulle, et säkin käyt testissä.) Onneksi pojille tämä  ei tuota  todennäköisesti missään elämänvaiheessa toimenpiteitä. Laitesukellusta ei kuitenkaan kannata lääkärin mukaan ruveta harrastamaan, eikä muita veritulpan riskiä kasvattavia harrastuksia. Pitkille lentomatkoille tukisukat jalkaan ja silleen..

Viime neuvolareissusta on jo aikaa (25.9.), mutta sillon painoa oli 6.435 ja pituutta 62,5. Seuraavan kerran mennään 29.10. Sillon Aarno saa samalla kolmannen rotarokotteen.

Aarnon niska on vahvistunut jo niin paljon, että nyt häntä voi pitää kantorepussa jo kasvot menosuuntaan. Toi Stokken rintareppu on ollu tosi kätevä ja kovassa käytössä! Se muuntautuu lapsen iän ja kehityksen mukaan.. Pikkuvauvaa pidetään repussa kasvot kantajaan päin ja päätä tuetaan molemmilta sivuilta ja nyt kun vauva osaa jo itse kannatella päätä, voi hänet laittaa menosuuntaan päin. Kun lapsi vielä kasvaa saa repun muutettua "selkärepuksi" ja lapsi tulee reppuselkään. Kätevää.

Miehet lähdössä kävelylle

Väsynyt matkalainen

Nyt Aarnon viimeisetkin sukulaiset äidin puolelta lähtivät maailmalle.. Hanna ja Kai kävivät kuitenkin vielä juuri ennen lähtöään meitä katsomassa. Ikävä tulee! Viimeiset hetket oli haikeat.. Onneks Helsingin suunntalta löytyy vielä Havuja ja Huttusia. ;) Mummi tuleekin ens viikolla käymään! Isin suku on onneks hyvinkin aktiivinen....

Viimeiset halaukset vähään aikaan

3. syyskuuta

Tänään on viimeinen päivä ladata eirikuvasta valokuvia 10 sentin hintaan, joten näin viime tipan ihmisenä sain juuri valittua kuvat ja toivon, että ne ehtivät latautua ajoissa erikuvan latausohjelmaan ennen kuin vuorokausi ehtii vaihtua. Tässä odotellessa kirjoittelen taas vähän kuulumisia.

Aarno on kohta ollut unten mailla jo muutaman tunnin. Nyt olis siis hyvä tilaisuus olla itsekin lepäämässä..mutta ei. Jotenkin vaan ei saa mentyä sänkyyn. Elias lähti tänään leirikouluun oppilaidensa kanssa ja Mauri pääsi hoitoon Mummalle ja Faarille. Olemme siis kahdestaan Aarnon kanssa keskiviikkoon saakka. Hanna ja Kai oli viikonlopun meillä käymässä ja lähti tänään takaisin Helsinkiin.

Aarnon treeniohjelmaan kuulu nyt vatsallaan oloa mahdollisimman paljon, jotta saadaan niskaa vahvistettua ja päätä nousemaan ylemmäs. Kyse ei siis ole siitä, että hän olisi jotenkin jäljessä tästä vaiheesta, mutta se nyt vaan sattuu olemaan seuraavana vuorossa. Pään kannattelu siis. Sitten aletaankin kääntyilemään enemmän ja pian varmaan myös ryömimään. Ainakin jos poika tulee isäänsä, joka aloitti kuulema ryömimisen jo viisikuukautisena! Veikkauksia milloin Aarnon ryömiminen alkaa?? Kuka osuu lähimmäs saa palkinnon!

Huh! Minuuttia vaille olin valmis kuvieni kanssa! Pian saan sujauttaa lompakkoon kuvan Aarnosta!! Jee!

Hyvää yötä. Nyt hiippailen poitsun viereen kuuntelemaan maailman parasta unimusiikkia, Aarnon tuhinaa.

Colourscapessa, Turussa

27.8.

Tultiin juuri mumman syntymäpäiväjuhlilta. Mauri jäi kyläilemään vielä hetkeksi ja pääsee mumman ja faarin kanssa kävellen kotiin. Aarno katselee eläinkirjaa isin kanssa sängyllä.

Poika on selvästi hoksannut omistavansa kaksi kättä! Muutaman minuutin välein hän kokeilee joko nyrkki nyt jo mahtuisi suuhun. Aika lähellä on. Kankaisiin on myös helppo ja mukava tarttua. Vaippaa vaihtaessa kädet löytää vieressä roikkuvan pyyhkeen ja rievut ovat parhaimman makuisia.

lähellä on...

Päivällä kävimme sairaalassa antamassa verinäytteen Aarnosta. Näytteestä selviää onko Aarnollakin APC-resistenssi, tukoshäiriö, jonka olen perinyt äidiltäni. (Jerto, Jake ja Susanna, teidänkin kannattaa käydä tarkistamassa.) Kokemus oli aivan kamala!!! Menimme sairaalaan kahdestaan aarnon kanssa, koska Elias oli vielä töissä. Keski-ikäinen naishoitaja, joka otti meidät vastaan kysyi oliko vauva tulossa testeihin ja kun sanoin, että kyllä, niin hän muuttui samantien epävarmannäköiseksi. Ilmeisesti joka päivä ei tule niin pieniä testattavia. Jouduin riisumaan Aarnon vaippasilleen suurelle hoitopöydälle, jonka jälkeen hoitaja alkoi etsimään hyvää verisuonta nappulan pienen pienistä käsivarsista. Toisesta kädestä ilmeisesti löytyi hyvä suoni, jonka jälkeen hoitaja pyysi minua pitämään Aarnosta kiinni, jotta hän saisi laitettua neulan. Neula näytti niin kamalan paksulta suhteessa aarnon käteen, etten pystynyt katsomaan kuin rakkaan itkuisia kasvoja. Aarno huusi niiiin kovaa. Vedet valui silmistä. Naisella kesti ja kesti ja kun sitten uskalsin vilkaista neulaa, huomasin ettei hän ollut vielä edes löytänyt suonta. Neula kylläkin oli pojan käsivarressa.. Nainen kävi hakemassa toisen hoitajan avukseen ja yhdessä he miettivät minkä paksuista neulaa kannattaisi käyttää ja mistä verinäytteen saisi otettua. Myös "kiristyshihnaa"kokeiltiin paksumpaa ja ohuempaa. Nainen sanoi, että voisin ottaa hetkeksi vauvan syliin ja yrittää rauhoitella häntä. Mietin mielessäni kuka rauhoittelisi minua.. Seuraavaksi naiset päätti kokeilla kantapäätä. Taas Aarno makaamaan sängylle ja kolme naista pitämään pojasta kiinni. Inhottavaa... En tahdo edes ajatella enää miten reppana pikkuinen oli siinä kysyessään kauhistuneella katseella minulta apua. Aarno tarrasi kädellä minun paidan helmaan ja huusi ja huusi. Verta jouduttiin lypsämään ja rutistamaan kantapäästä, eikä siltikään sitä saatu tarpeeksi. Olin vähällä sanoa, että me lähdetään nyt ja tullaan joskus sitten uudestaan. Hyvä, etten sanonut. Kaikki olisi alkanut muuten myöhemmin alusta.. Noniin. Kolmas hoitajanainen haettiin paikalle ja ensimmäinen sanoi, ettei enää suostu pistämään poikaa. Tämä uusi hoitaja tarkasteli taas Aarnon käsivarsia ja sanoi, että tuossa näyttää olevan hyvä verisuoni. Käsi oli sama, jota jo kerran oli neulalla pahoinpidelty. Uudestaan vaan. Itkua, huutoa, kyyneliä... Aikaa oli kulunut jo 40min. Lopulta Aarno ei jaksanut edes itkeä, vaan hän huohotti ja hengitti ilmaa haukkoen. Verinäyte saatiin kuitenkin onneksi otettua ja sain pojan syliini rauhoittumaan. Ens kerralla Elkku saa mennä mukaan. Mä nään tästäkin kerrasta varmasti painajaisia!

Onneksi illalla Aarno ei enää aamupäivän tapahtumia muistanut ja nautiskeli synttärivierailulla tuttavien seurasta. <3

23.8...

...eli Aarnon kolmekuukautispäivä! Onnea Mini! Aika menee niin nopeasti. Lienee varmaan sanomattakin selvää, että valokuvia on tullut räpsittyä jokunen kappale tässä kuukausien varrella. Ajattelin jakaa jokusen myös tänne teidän ihasteltavaksi.

Ensimmäisiä tahattomia hymyjä

pepun pesua mökillä, Velkualla

äidin rakkauspakkaus

1kk vesipeto

vajaa viiko eletty

päiväunilla

Arja ja Mummi kylässä

jatkoa edelliseen:

Kun olin puutunut Elias tuli saliin ja meidät eristettiin sinisellä kankaalla mahastani. Leikkaus alkoi ja meiltä kyseltiin vielä viimeisiä veikkauksia sukupuolesta. Minä veikkasin tyttöä, Elias poikaa. No, kaikki tietää jo, että poikahan sieltä tuli! <3

Pikkumies huusi täyttä kurkkua ja onnenitkuhan siinä vanhemmillekin tuli. Isi ja vauva lähtivät muualle ja minut kursittiin kokoon. Ompelemisessa kestikin huomattavasti kauemmin kuin vauan ulos saamisessa. Tikkejä laitettiin kolmeen eri kerrokseen; kohtu, masulihakset ja iho. Kohtuviilto on vaakasuunnassa, lihakset pystysuunnassa ja pintakerros taas vaaka-asennossa. Tämä selittää miksi myöhemmin kipu tuntui myös ylävatsassa.

Vietin TYKSissä viikon, joka oli yhtä taistelua lähinnä imetyksen kanssa. Lopulta vauva oppi saamaan otteen rinnasta rintakumin avulla. Sitä käytän edelleen. Nyt imetys sujuu jo kivasti, eikä tarvitse jännittää riittääkö maito täyttämään pinokaisen massun.

isin sylissä

Aarno syntymäpäivänään, parin tunnin ikäisenä.

Kourallinen rakkautta <3

Leikkausen jälkeen olin vielä kuusi viikkoa urheilukiellossa, jotta leikkaushaava saisi parantua rauhassa. Myös tavaroiden nostaminen oli täysin kielletty. Vauva oli ainoa asia, jota sain nostaa. Auton rattiin en saanut mennä kahteen viikkoon, verenohennuspiikkiä jouduin piikittämään vielä kuusi viikkoa ja tukisukat oli pidettävä helteelläkin jalassa.



21.8.2012

Kun nyt hyppään ensimmäisistä viikoista tähän päivään on tietenkin itsestään selvää, että näihin kolmeen kuukauteen on mahtunut kaikenlaista ihanaa ja hauskaa.

Pidimme muun muassa aivan ihanat nimijuhlat pikkumiehelle Eliaksen vanhempien pihassa. Nimeä arvuuteltiin vihjeiden avulla ja lopuksi vieraille selvisi kauan salassa pidetty nimi: Aarno Kalevi Syksy. Aarno tulee meidän puolelta. Aarno oli isäni isän, Tuffan, nimi, kun taas Kalevi on Eliaksen isän toinen nimi. Aarno oli puettuna kauniiseen kastemekkoon, vaikka kastetta ei vauva saanutkaan. Äidin toiveesta päätettiin, että poika saisi itse myöhemmällä iällä päättää mihin kirkkoon tahtoo kuulua. Salakummiksi suostui Eliasken bestman, Ilari L.

Kävimme tänään poitsun kanssa neuvolassa. Tiesinhän jo itsekin, että kaikki on meillä hyvin, mutta on se kiva saada myös asiantuntijan toteamus, että kaikki on pojalla mallikkaasti. Pituutta on kertynyt 60cm ja painoa on hitusen vaille 6kg.

Sain Aarnolta tänään syntymäpäivälahjaksi niin suloisenmakeat naurut, jotka hän nauroi kylläkin isin sylissä hänen höpsötyksilleen.. mutta mitään niin uskomattoman suloista en ole vielä elämssäni koskaan kuullut! Aarno on oikea hymy- ja naurumies, mutta tämän päivän naurut olivat ennätysmoiset! Jos saan isin suostumuksen niin laitan pätkän videota kyseisestä tilanteesta. Makeimmat naurut menivät ohi tosin jo kameraa hakiessa.

On hiljaista. Aarno nukkuu sängyssään ja Mauri kuorsaa hiljaa jaloissani. Elias on töissä opettamassa lapsia. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen tämän blogin suunnittelussa ennenkun taas on mentävä. Aarno ei juuri nuku omassa sängyssään päivisin. Syli. Keinuvat ja tärisevät vaunut. Ne ovat varmoja valintoja. Nyt en viitsinyt kuitenkaan lähteä ulos lykkimään vaunuja koska taivaalta tulee vettä.

Ajattelin tämän blogin sellaiseksi, että Aarnosta kiinnostuneet pääsevät seuraamaan nappulan kasvamista ja hänen touhujaan. Etenkin te rakkaat ihanat Perhot siellä toisella puolella maapalloa.. Jos vaan ehdin niin tarkoitus olisi neuvoloiden jälkeen päivittää pituuksia ja painoja, lisätä videopätkiä hymyistä ja nauruista. Myöhemmin ryömimisistä ja konttausyrityksistä. Nyt aloitan kuitenkin aivan alusta. Siitä illasta, jona veimme Maurin Eliaksen vanhemmille hoitoon. Illasta, joka piti olla viimeinen ilta ilman vauvaa.

"Viikon kuluttua nähdään taas Mauri."

21.5.2012

Koti siivottiin. Tavarat olivat järjestyksessä (kerrankin). Vauva oli tervetullut kotiin. Mauri vietiin illalla hoitoon Lylyntielle. Tuntui vähän haikealta jättää Mauri niin pitkäksi aikaa hoitoon. Minulle oli varattu suunniteltu sektioaika tiistaiski 22.5. klo.7:00. Vauva oli päättänyt pysyä perätilassa kääntämisyrityksistä huolimatta, eikä lantioluuni olisi ollut turvallisin portti ulos masusta tässä tapauksessa. Leikkaukseen siis. Minulta ei edes kysytty olisinko tahtonut yrittää synnyttää alakautta. Ehkä parempi näin. En olisi kuitenkaan osannut päättää.


Leikkausta oltiin jo aiemmin käyty läpi joten tiesin mitä oli tulossa. 24:00 jälkeen en enää saanut laittaa mitään suuhuni. Hampaita pestessäkin piti kuulema varoa, ettei niele vahingossa vettä. Aamulla en saanut pitstää verenohennuspiikkiäni. Jätin mielelläni pistämättä. Noin 130 piikkiä olin jo pistänyt edeltävien kuukausien aikana..

22.5.

Jännittävä aamu koitti! Menimme TYKSiin hyvissä ajoin. Ensin vauvan sydänäänet kuunneltiin ja todettiin, että kaikki oli kohdillaan. Seuraavaksi ultrattiin olisiko vauva vaikka vielä käännähtänyt ympäri.. Ei ollut. Puin valkoisen leikkauskaavun päälleni ja yksi kätilöistä tuli valmistelemaan minut leikkausta varten. Alapään karvoitusta siistittiin, koska leikkkushaava tulisi hyvin, hyvin alas.. Virtsakatetrinkin joudun ottamaan. Noniin. Eli kaikki oli valmista.

Sitten vaan odoteltiin, että meidät haettaisiin leikkaussaliin. Arvuuttelimme kuinka monen minuutin kuluttua käärö olisi sylissämme. 5min? 15min? Lääkäri tuli ovesta. "Syksy?" "Joo." "Valitettavasti nyt on niin paljon hätäsektioita, että emme uskalla ottaa suunniteltuja leikkauksia enää tälle päivälle.. Teidän leikkaus siirtyy huomiselle."
Näin. Kyllä tuli pöhkö olo! Vielä vuorokausi!! Eipä siinä sitten muuta kun katetri pois ja vaatteet päälle. Ajettiin takaisin tyhjään, siistiin kotiimme. Huomenna sitten uudestaan..

23.5.

Aamutoimet meni rutiinilla. Ei jännittänyt juuri ollenkaan. Oltiin saatu nukkua viime yökin ihan rauhassa. TYKSiin. Sydänäänet, ultra, kaapu, katetri, sängylle potköttämään ja odottamaan. Tämähän oli jo tuttua. Yhtäkkiä oli sitten meidän vuoro! Minua työnnettiin sängyssä ja Elias käveli kätilön kanssa vierellä. Nyt alkoi jännittää! Hissi vei meidät alas, kerrokseen, jossa leikkaussalit odottivat.

Elias vietiin jonnekkin pukeutumaan leikkaussalivaatteisiin ja minut työnnettiin saliin valmisteltavaksi. Olin oikealla kyljelläni mahdollisimman pienessä käppyrässä ja tärisin niiiin paljon, että ihan nolotti. Huonessa oli mahani ja minun lisäki neljä tai viisi naista. Taisi olla kaksi lääkäriä ja kaksi tai kolme kätilöä, hoitajaa tai jotain. En tiedä. Käsivarteeni työnnettiin tippa. Neula nipisti. Yksi hoitajista rauhoitteli minua ja sanoi, että kaikki menee varmasti hyvin. Sitten tuli epiduraali- ja spinaalipuudutuksen vuoro. Niitä olin pelännyt eniten. Ei tuntunut missään! Lääkäri kertoi vaihe vaiheelta mitä seuraavaksi teki selkäni takana, eikä tilanne enää tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä. Minut käännettiin selälleni ja puuduin aika äkkiä.

Aarno heräsi. Täytyy mennä.