maanantai 29. lokakuuta 2012


29.10.

Aarno naureskelee nykyään lähes aina ja kaikelle! Erityisen hauskoja juttuja ovat sanat, joissa on paljon suhinaa ja sihinää. Yksi niistä on juuri PISSA! Hän saattaa myös kesken rinnalla syömisen lopettaa muutamaksi sekunniksi, katsoo minua silmiin ja nauraa hörähtää ja syöksähtää sitten takaisin jatkamaan ruokailuaan. Loruttelu, tutut laulut, Mauri, pienet säikähdykset, kaulaan pusuttelu... Nämä on parhautta hänestä tällä hetkellä.

Tänään saatiin päivitystä pituuteen ja painoon neuvolasta. Pari senttiä oli tullu lisää viimekertaiseen, eli pötkö on nyt 64,2cm. Painoa kuukaudessa oli tullu 300g, eli nyt painitaan 6,8 kiloisten sarjassa.

torstai 18. lokakuuta 2012

18.10.

Mitä enemmän aikaa kuluu viime kerrasta kun kirjoitin tänne, sitä vaikeempaa on tulla kirjottamaan kun olis niin paljon ihania juttuja kirjotettavana. Mistäpä siis aloittaisin?

Uusin juttu on kiinteiden ruokien maistelu. Viime viikko maisteltiin perunaa ja nyt mukaan on tullut myös porkkana. Teelusikallinen tai kaksi per päivä. Hyvin on maistunut! Mietin jo innolla mitä seuraavaksi maistatan.

Hanna-tädin antama pöllöruokalappu testissä



Selältä masulle pikkumies kierähtää samantien ja masulta selällekin onnistuu. Kieriminen tapahtuu kylläkin vain yhteen suuntaan, joten on mietittävä mihin pojan laskee, ettei esteet pysäytä lattiaseikkailua. Luulen, ettei mene enää montaa viikkoa ryömimiseen.. Siihen malliin peppu heiluu masulla oltaessa ja jalat käy masun alla vuorotellen.

Hanna-täti osti aivan ihanan leikkimaton meille!! ..Aarno sitä pääasiassa käyttää. ;) Toukka viihtyy taikametsässään helisevän pöllön, hohtavan omenan, vinkuvan oravan ja rapisevien lintusten kanssa mainiosti. Suurkiitos "Lempi"-tädille! <3










Ikävän verikokeen tulokset tuli ja oli yhtä ikävät kuin verikokeen ottotilannekin. Aarnolle on siis periytynyt minun hyytymistekijä. (Edelleen suosittelen etenkin Susulle, et säkin käyt testissä.) Onneksi pojille tämä  ei tuota  todennäköisesti missään elämänvaiheessa toimenpiteitä. Laitesukellusta ei kuitenkaan kannata lääkärin mukaan ruveta harrastamaan, eikä muita veritulpan riskiä kasvattavia harrastuksia. Pitkille lentomatkoille tukisukat jalkaan ja silleen..

Viime neuvolareissusta on jo aikaa (25.9.), mutta sillon painoa oli 6.435 ja pituutta 62,5. Seuraavan kerran mennään 29.10. Sillon Aarno saa samalla kolmannen rotarokotteen.

Aarnon niska on vahvistunut jo niin paljon, että nyt häntä voi pitää kantorepussa jo kasvot menosuuntaan. Toi Stokken rintareppu on ollu tosi kätevä ja kovassa käytössä! Se muuntautuu lapsen iän ja kehityksen mukaan.. Pikkuvauvaa pidetään repussa kasvot kantajaan päin ja päätä tuetaan molemmilta sivuilta ja nyt kun vauva osaa jo itse kannatella päätä, voi hänet laittaa menosuuntaan päin. Kun lapsi vielä kasvaa saa repun muutettua "selkärepuksi" ja lapsi tulee reppuselkään. Kätevää.

Miehet lähdössä kävelylle

Väsynyt matkalainen

Nyt Aarnon viimeisetkin sukulaiset äidin puolelta lähtivät maailmalle.. Hanna ja Kai kävivät kuitenkin vielä juuri ennen lähtöään meitä katsomassa. Ikävä tulee! Viimeiset hetket oli haikeat.. Onneks Helsingin suunntalta löytyy vielä Havuja ja Huttusia. ;) Mummi tuleekin ens viikolla käymään! Isin suku on onneks hyvinkin aktiivinen....

Viimeiset halaukset vähään aikaan